VSY

VST 1.1.2003

Vapaan sivistystyön valmisteluryhmän raportti Vapaan sivistystyön tavoitteita, ohjausta ja rahoitusta koskevat ehdotukse


Vapaan sivistystyön tavoitteita, ohjausta ja rahoitusta koskevat ehdotukset

1. Valmisteluryhmän toimeksianto


Opetusministeriö asetti 11.4.2002 laajapohjaisen valmisteluryhmän, jonka tehtävänä oli Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän (jäljempänä PAT) vapaan sivistystyön tavoitteita, ohjausta ja rahoitusta koskevien ehdotusten konkretisoiminen ja toimeenpanosuunnitelman laatiminen.

Ryhmän puheenjohtajana toimi rehtori Ville Marjomäki (VSY) puheenjohtajana ja jäseninä ylitarkastaja Markku Virtanen (TM) kouluneuvos Pirjo Vehkamäki (OPH), puheenjohtaja Martti Markkanen (KTOL), pääsihteeri Jorma Turunen (Opintokeskukset), rehtori Heikki Toivola (Opintokeskukset), pääsihteeri Mika Nirvi (Kesäyliopistot ry.)rehtori Juha Kuuselo (Ammatillisten oppilaitosten rehtoriliitto), rehtori Pertti Rantanen (SAK/työntekijäjärjestöt), johtaja Kari Purhonen (TT/työnantajajärjestöt) erityisasiantuntija Päivi Rajala (Suomen Kuntaliitto), asiamies Tuovi Manninen (OAJ), ohjelmistopäällikkö Ulla Martikainen-Florath (YLE), hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä (OPM), opetusneuvos Reijo Aholainen ((OPM), ylitarkastaja Katariina Myllärniemi (OPM), pääsihteeri Matti Ropponen (OPM/aikuiskoulutusneuvosto) ja kulttuuriasianneuvos Mirja Virtala (OPM/KUPO). Ryhmä kutsui sihteerikseen pääsihteeri Seppo Niemelän VSY:stä.

Toimeksiannon taustana ovat PATin ehdotukset erityisesti 15. ja 16 (liite ) (OPM:n työryhmien muistioita 3/2002), joiden mukaan jatkossa osa rahoituksesta suunnataan vapaan sivistystyön toimijoiden laatiman visio 2005 mukaiseen koulutukseen opetusministeriön asettamien suuntaviivojen mukaisesti. Ministeriö asetti työlle seuraavat lähtökohdat:

  • Vapaan sivistystyön ohjauksessa otetaan käyttöön yhteistyössä vapaan sivistystyön valtakunnallisten keskusjärjestöjen kanssa valmisteltu suuntaviivapäätös sekä tilastointi- ja seurantajärjestelmä. Valmisteluryhmän tulee esittää myös suunnitelma siitä, miten uusien ohjaustoimien edellyttämä yhteistyö opetusministeriön, valtakunnallisten järjestöjen ja oppilaitosten ylläpitäjien kesken järjestetään.
  • Vuonna 2003 koulutustarjontaa tulisi suunnata ainakin kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien edistämiseen, maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutuksen vahvistamiseen sekä muihin kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä tukeviin opintoihin.
  • Laaditaan selvitykset ja ehdotukset vapaan sivistystyön rahoitusperusteiden uudistamistarpeesta niin, että mahdolliset uudistukset voidaan ottaa käyttöön viimeistään vuonna 2004. Kansalaisopistojen rahoitusperusteena käytetyn asutusrakennejaon muuttamista koskevat ehdotukset on valmisteltu erikseen ja ne toteutetaan jo vuoden 2003 alusta lukien.

Valmisteluryhmän keskeiset linjaukset ja esitykset esitetään luvussa 4. Ryhmä on pyrkinyt kartoittamaan jatkovalmistelua varten päälinjan. Eriävät näkemykset ja erityiset säädösmuutostarpeet on esitetty liitteissä.


2. Vapaa sivistystyö Suomessa


Työmuodot ja toiminnan volyymi

Vapaa sivistystyö oli yhdessä eräiden formaalin koulutuksen aikuissovellusten kanssa tärkein aikuiskasvatuksen tarjoaja 1800-luvun lopulta aina 1970-luvulle asti. Tällöin muu aikuiskoulutus, erityisesti työvoimapoliittinen koulutus, henkilöstökoulutus, ammatillinen lisäkoulutus ja formaalin koulutuksen uudet aikuissovellukset alkoivat nopeasti laajentua. Vapaan sivistystyön määrällinen kasvu jatkui 1990-luvulle lama-ajan leikkauksiin asti. Vapaan sivistystyön osuus aikuiskasvatuksen kasvavasta volyymistä laski OPM:n rahoituksen osalta noin neljännekseen. Valtio käyttää vapaan sivistystyön lain mukaiseen toimintaan vuosittain 145 miljoonaa euroa. Kunnat ja kuntayhtymät käyttivät vapaaseen sivistystyöhön vuonna 2002 133,5 miljoonaa euroa, josta kuntien itse maksama osuus on 55 miljoonaa euroa.

Vapaa sivistystyö (kansansivistys) on pohjoismainen ilmiö ja sillä ovat koko toiminnan ajan olleet monipolviset pohjoismaisen yhteistyön siteet. Silti toiminnassa on joka maassa omat kansalliset erityispiirteensä. Merkittävin suomalainen erikoispiirre on pääasiassa kunnallisten kansalais- ja työväenopistojen keskeinen asema. Yhteisiä työmuotoja ovat kansanopistot ja sivistysjärjestöt/opintoliitot, joista jälkimmäiset ovat Suomessa suhteellisen pieniä. Liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot ovat Suomessa omia vapaan sivistystyön kokonaisuuksiaan.

Toimintaa ohjaa ja säätelee laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ja sitä koskeva asetus (805/1998). Laki koskee vapaatavoitteista eli nonformaalista opetusta ja koulutusta. Sen puitteissa järjestetään myös avointa yliopisto-opetusta. Osa vapaan sivistystyön oppilaitoksista järjestää lisäksi ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä peruskoulu- ja lukiolain mukaista opetusta. Lisäksi oppilaitokset järjestävät työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista koulutusta ja muuta maksupalvelukoulutusta. Omalla tavallaan kansansivistyksen perintöä kehittää kansanopistojen omistama verkostopohjainen Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kansalais- ja työväenopistoja on nyt 257 ja niiden määrä laskee pääasiassa opistojen yhdistämisen vuoksi. Kansanopistojen määrä on ollut pitkään vakiintunut 91 opistoon. Myös 11 opintokeskuksen toiminta on suhteellisen vakaata. Kesäyliopistoja on 20 ja Liikunnan koulutuskeskuksia 14. Vuoden 1999 tietojen mukaan osallistumistapauksia oli kansalais- ja työväenopistoissa 1 066 000, opintokeskuksissa 325 000, kansanopistoissa 142 000, kesäyliopistoissa 76 000 ja liikunnan koulutuskeskuksissa 103 000 eli yhteensä 1 712 000. Lukujen tulkintaan vaikuttaa aktiivisuuden kasaantuminen ja yhdeksi osallistumistapaukseksi tilastoituvien opintojen pituuden vaihtelu lyhytkursseista lukuvuoden mittaisiin päätoimisiin opintoihin.

Vapaan sivistystyön tehtävä

Vapaan sivistystyön (kansansivistyksen) juuret ovat osin vastakkaisissa valistuksen ja sivistyksen ajatusvirtauksissa 1700- ja 1800-luvuilla. Niihin perustuu humanistinen tavoite siitä, että jokaisessa ihmisessä olevien mahdollisuuksien, potentiaalinen monipuolinen ja tasapainoinen kehittäminen on sellaisenaan arvokasta. Tärkeä osa tasapainoista monipuolisuutta liittyy taideaineisiin ja käden taitoon, missä erityisesti kansalaisopistot ja opintokeskukset tekevät arvokasta työtä. Myös käsitys oppimisesta koko elämän ajan tapahtuvana prosessina ja oppimaan oppimisen merkityksestä kuului varhaisiin niin tanskalaisiin kuin suomalaisiinkin painotuksiin.

Tavoitteissa ja pedagogiikassa oli grundtvigilaisesta alusta alkaen vahvan yhteisöllinen, monipuolista vuorovaikutusta ja keskinäistä dialogia korostava ote. Se ilmenee erityisesti internaatti- ja opintokerhopedagogiikassa. Kansallisvaltion nousun myötä kansansivistys sai demokratiaa vahvistavan tehtävän; se tuki "rahvaan" tiedollista ja taidollista kehittymistä itse itseään hallitsevan suvereenin "kansan" täysivaltaiseksi jäseneksi. Kansansivistyksestä tuli kansanliikkeiden ja nykykielellä kansalaisyhteiskunnan koulu.

Tämä tausta näkyy edelleen vapaan sivistystyön määritelmissä. Lain mukaan toiminnan tarkoituksena on "yksilön persoonallisuuden monipuolisuuden kehittäminen ja kyky toimia yhteisössä sekä kansanvallan, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteuttaminen suomalaisessa yhteiskunnassa". Osana vapaan sivistystyön kehittämisohjelma VSOP:tä tuotetussa Vapaan sivistystyön visio 2005:ssa omimmiksi tehtäviksi nähdään seuraavat:

  •  persoonallisuuden monipuolisuutta kehitetään tiedollisten, taiteellisten, elämän- ja maailmankatsomuksen sekä käden taidon ja ilmaisun opintojen avulla,
  • kansalaisyhteiskuntaa vahvistetaan järjestämällä yhteisöjen, yhdistysten ja kansalaisjärjestöjen opinto- ja sivistyspalvelut.
  • demokratiaa ja sen arvoja vahvistetaan tukemalla itsenäisen, yhteistyökykyisen ja arviointikykyisen ihmisen kasvua.

Lisäksi vapaa sivistystyö täydentää koulutusjärjestelmää tuomalla tutkintotavoitteisen oppimisen mahdollisuuksia alueellisesti ja sosiaalisesti lähelle jokaista suomalaista. Ammatillisia opintoja järjestetään aloilla, jotka liittyvät läheisesti vapaan sivistystyön erikoisosaamiseen.

Vapaan sivistystyön tunnuspiirteinä pidetään 1) vapautta, 2) vapaaehtoisuutta, 3) omaehtoista tehtävänhakua ja 4) helppoa saavutettavuutta. Kansalaisyhteiskunnalle on tunnusomaista, että monenlaiset arvot, tavoitteet ja elämäntilanteet organisoituvat yhdistyksiksi. Tämä tekee yhdistyksiä ja yhteisöjä palvelevasta sivistystyöstä moniarvoista ja monimuotoista. Vision keskeinen painopiste on vapaan sivistystyön osallistujapiirin laajentaminen niin, että se tavoittaa oleellisesti nykyistä enemmän erityisesti vähemmän koulutettuja.

Vapaus ja ohjaus

Pohjoismaisen kansansivistyksen keskeinen tunnuspiirre on koko historian ajan ollut se, että toiminta on (valtiosta ja formaalista tutkintojärjestelmästä) vapaata ja että se perustuu vapaaehtoiseen osallistumiseen. Vapaa sivistystyö etsii itse tehtävänsä. Sillä on merkittävä kokemus opintoihin motivoimisesta. Oppilaitoksen lisäksi myös osallistujilla on mahdollisuus ohjata toiminnan tavoitteita, menetelmiä, tietolähteitä jne. Useat oppilaitokset ovat kansalaisyhteiskunnan yhteisöjen omistuksessa. Tärkein poikkeus koskee kuntien oppilaitoksia, mutta esimerkiksi Heikki Koski lukee suomalaisen kunnan osaksi kansalaisyhteiskuntaa.

Pohjoismainen ajattelutapa on ollut se, että sivistysvaltion intressissä on moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan ja sivistystyön sekä tätä kautta aatteellisen ja kulttuurisen diversiteetin tukeminen. Tämä on perussääntö myös Ruotsissa, jossa lainsäädäntö kuitenkin ohjaa toimintaa Suomea enemmän. Ruotsin lainsäädäntö priorisoi toiminnan, joka tasoittaa koulutuseroja ja suuntautuu koulutuksellisesti, sosiaalisesti tai kulttuurisesti heikommassa asemassa oleville henkilöille. Samoin ulkomaisen taustan omaavat henkilöt, toimintarajoitteiset tai työttömät ovat valtion tuen "erittäin tärkeitä kohderyhmiä". Valtio antaa kansansivistyksen tukeen tarkoitetun rahan kansansivistysneuvostolle, joka on koottu alan toimijoiden edustajista. Neuvosto jakaa rahat omien kriteeriensä mukaan, mutta vastaa toiminnan tuloksellisuudesta valtiolle. Neuvoston nykylinjan mukaan oppilaitosten keskinäinen kilpailu suoritteilla on lopetettu. Opintojen ohella myös kulttuuritoiminta kuuluu lain piiriin. Opetuksen tulee olla maksutonta.

Vapaan sivistystyön vapauden ja valtion ohjailun välinen suhde on käytännössä moniulotteinen kysymys. Vapaan sivistystyön säädösperusta ohjaa rahoitusta, mikä vaikuttaa oleellisesti toimintaan. Valtionavun määräytymisperusteet vaikuttavat tosiasiassa hyvinkin paljon. Kysymys valtion ohjauksesta on vapaan sivistystyön kehityksen kannalta oleellinen avainkysymys.

Vapaata sivistystyötä ei ole ohjattu lainsäädännöllisin ja opetussuunnitelmallisin määräyksin samalla tavoin kuin formaalia koulutusta. Keskeisenä vapauselementtinä on ollut oikeus päättää itse tavoitteista, sisällöistä ja kohderyhmistä. 1990-luvun alussa uusittu lainsäädäntö laajensi oppilaitosten ylläpitäjien toimintavapautta entisestään. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan valtion keskeiset vapaan sivistystyön ohjausvälineet ovat:

- ylläpitämislupa
- valtionavun myöntäminen
- opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimukset,
- jälkikäteisarviointi ja
- tutkimus, kokeilu, kehittäminen, henkilöstön kehittäminen.

Tärkeimmät ohjausvälineet ovat valtionavun myöntämisen periaatteet, arviointi ja kehittäminen.

Nykyinen rahoitus

Vapaata sivistystyötä rahoitettiin työmuotokohtaisilla, osin harkinnanvaraisilla mutta pääosin menoperusteisilla erityislaeilla 1990-luvun alkuun. Ajan uusliberalistisen hengen mukaisesti rahoitusperusteet muutettiin laskennallisiksi. Muutoksen yksi seuraus on se, että oppilaitokset ovat kohta kymmenen vuoden ajan kilpailleet keskenään määrällisin suorittein. Tätä koskevat mielipiteet poikkeavat vapaan sivistystyön sisälläkin. Toisten mielestä rahoitusperusteet ohjaavat toimintaa helppoihin kohderyhmiin ja määrällisiin suoritteisiin sisältöön panostamisen kustannuksella ja johtavat ennen pitkää kaikkien, mutta erityisesti pienten oppilaitosten kannalta kielteiseen oravanpyörään. Toiset ajattelevat, että selkeä määrällinen kriteeri on kuitenkin parempi kuin (poliittinen) harkinta.

Vuoden 1999 alusta voimaan tulleen koulutusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen yhteydessä vapaan sivistystyön oppilaitosten toimintaa ja rahoitusta koskevat erillislakien säännökset koottiin yhteen vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin, mutta työmuotokohtaisuus ja periaatteet säilytettiin. Samalla kesäyliopistot ja liikunnan koulutuskeskukset liitettiin vapaan sivistystyön lain piiriin. Vuoden 2002 syksystä myös Snellman-korkeakoulun toimintaan ja rahoitukseen sovelletaan vapaasta sivistystyöstä annettua lakia.

Valtio rahoittaa vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksia valtionosuutena. Kunnilla ei ole lakisääteistä rahoitusvelvollisuutta. Valtionosuuden määrä on kansanopistoissa, kansalaisopistoissa ja kesäyliopistoissa 57 % ja liikunnan koulutuskeskuksissa ja opintokeskuksissa 65 % valtionosuuden laskennallisesta perusteesta. Opintokeskuksille myönnetään lisäksi opintokerhotoimintaa varten vuosittain markkamäärä, joka saadaan kertomalla ministeriön kullekin vuodelle määräämä kerhotunnin hinta vahvistettujen opintokerhotuntien määrällä. Valtionosuuden ulkopuolelle jäävä osa kustannuksista katetaan opiskelijamaksuilla ja ylläpitäjän muulla rahoituksella.

Käyttökustannusten valtionosuuden peruste on kussakin oppilaitosmuodossa yksikköhinnan ja suoritteen tulo, joka vahvistetaan lain mukaan vuosittain kullekin oppilaitokselle. Kansanopistojen valtionosuuden peruste on opiskelijaviikkojen määrä ja opiskelijaviikkoa kohden laskettu yksikköhinta, valtakunnallisille liikunnan koulutuskeskuksille opiskelijavuorokausien määrä ja opiskelijavuorokautta kohden yksikköhinta, alueellisille liikunnan koulutuskeskuksille opiskelijapäivien määrä ja opiskelijapäivää kohden yksikköhinta. Opintokeskuksille, kansalaisopistoille ja kesäyliopistoille vahvistetaan opetustuntien määrä ja kullekin opetustuntia kohti määrätty yksikköhinta. Valtion talousarviossa määrätään vuosittain suoritteiden enimmäismäärä, joka oppilaitoksille on jaettavissa.

Eri oppilaitosmuotojen yksikköhinnat lasketaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain 11 §:n mukaisesti toteutuneiden kustannusten pohjalta joka toinen vuosi jakamalla yksikköhinnan määräämistä edeltäneenä kalenterivuonna niiden toiminnasta aiheutuneet käyttökustannukset saman kalenterivuoden opiskelijaviikkojen, -vuorokausien, -päivien tai -tuntien määrä. Kansalaisopistojen yksikköhinnat lasketaan ja määrätään joka toinen vuosi viisiluokkaisen asutusrakenneryhmityksen puitteissa jakamalla yksikköhinnan määräämistä edeltäneenä kalenterivuonna asutusrakenteeltaan samanlaisissa kunnissa sijaitsevien kunnallisten ja yksityisten kansalaisopistojen toiminnasta aiheutuneet käyttökustannukset samojen opistojen sinä vuonna pidettyjen opetustuntien määrällä. Kesäyliopiston yksikköhinta on sama kuin kesäyliopiston sijaintikunnan kansalaisopiston yksikköhinta. Alueellisen liikunnan koulutuskeskuksen opiskelijapäivien yksikköhinta määrätään vuosittain valtion talousarviossa olevan määrärahan rajoissa.

Kansanopistojen yksikköhintaa korotetaan vaikeasti vammaisille tarkoitetussa koulutuksessa (75 tai 20 %) sekä ylläpitämisluvassa määrätyn erityistehtävän perusteella ns. lyhytkurssiopistoissa (20 %). Jos kansanopisto tai liikunnan koulutuskeskus toimii toiminnan laajuus huomioon ottaen olennaisessa määrin vuokratiloissa, voidaan yksikköhintaa korottaa euromäärällä, joka lasketaan jakamalla ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra oppilaitokselle vahvistettujen opiskelijaviikkojen tai opiskelijavuorokausien määrällä.


3. Vapaan sivistystyön haasteita ja ongelmia


Elinikäisen oppimisen toteuttaja

Vapaan sivistystyön tulee sitä ohjaavan lain mukaan toimia elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta. Asiaa Suomessa käsitellyt komitea piti vuonna 1997 elinikäisen oppimisen tavoitteina persoonallisen kehityksen tukemista, demokraattisten arvojen vahvistamista, toimivien yhteisöjen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ylläpitämistä sekä innovaatioita, tuottavuutta ja kansallista kilpailukykyä.

Elinikäisen oppimisen tavoitteet ovat saaneet yhden jäsentyneen muotonsa EU:n komission vuoden 2001 elinikäisen oppimisen julistuksessa. Ne jaetaan neljään osan seuraavasti: itsensä toteuttaminen (personal fulfilment), aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen eheyttäminen (social inclusion) sekä työllistettävyys ja (muutoksiin) sopeutuminen.

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä tiivisti omat perusperiaatteensa seuraavaksi neljäksi, EU:n tavoitteiden kanssa yhteensopivaksi kohdaksi:

  • itsensä kehittämisestä tulee elämäntapa ja työyhteisöt muuttuvat oppiviksi organisaatioksi.
  • aikuiskoulutus tuottaa ammattitaitoista työvoimaa kaikille tasoille ja kaikkiin tehtäviin ammatillisen perus- ja täydennyskoulutuksen avulla.
  • aikuiskoulutus tarjoaa korkeatasoisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen sekä tutkinto- että vapaatavoitteisesti.
  • aikuiskoulutus ylläpitää ja vahvistaa osallistuvaa demokratiaa, tukee aktiivista kansalaisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä.

Elinikäisen oppimisen uusien tavoitteiden ja painotusten mukana vapaa sivistystyö on palannut koulutuspolitiikan sivuraiteilta yhdeksi keskeiseksi elinikäisen oppimisen politiikan toteuttajaksi. Sen ominta toimialaa on itsensä ja oppimiskykynsä kehittäminen, vapaatavoitteiset opinnot sekä aktiivinen kansalaisuus, osallistuva demokratia ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Vapaa sivistystyö voi kuitenkin tukea eri tavoin myös tutkintotavoitteista koulutusta, esim. tuomalla tutkintotavoitteiset opinnot alueellisesti lähelle ihmistä tai tukemalla niitä internaatin pedagogisin keinoin. Ammatillinen koulutus on perusteltua silloin, kun siihen on erikoisosaamista tai kun järjestäjänä ovat työelämää lähellä olevat oppilaitokset.

Vapaan sivistystyön tutkimuksia, arviointeja ja vertailuja

OECD:n maatutkinta

OECD:n tekemä Suomen aikuiskoulutuksen arviointiraportti (2002) sisältää vapaan sivistystyön kannalta tärkeitä näkökohtia. Raportti antaa tunnustusta ammatilliselle koulutukselle ja esim. näyttötutkintojärjestelmälle, mutta pitää ongelmana yksipuolista keskittymistä vain sitä palveleviin toimiin. Yleissivistävä aikuiskoulutussektori ei ole vielä löytänyt paikkaansa uudessa tilanteessa. Vahvan yleissivistävän koulutuksen perinteitä tulisi OECD:n arvioijien mukaan vaalia - joskaan ei erityisryhmien kustannuksella:

Koulutuksen arvottamista ja tutkintojen pätevyyttä lisäävissä toimissa - muuallakin kuin Suomessa - on jätettävä sijaa nonformaalille oppimiselle oppimisen itsensä vuoksi. Siitä hyötyvien on pidettävä huolta yleissivistävän koulutuksen säilymisestä ja kehittymisestä. ... ajatus kansalaisjärjestöjen roolista elinikäisessä oppimisessa on yleistymässä ja sitä olisi edelleen kehitettävä." (82, 83)

Arvioinnin keskeisin sanoma liittyy aikuiskoulutuksen tasa-arvotehtävään. Raportti arvostelee viranomaisia, jotka ovat olleet hitaita etsimään ryhmiä, joiden hyväksi olisi toimittava. Koska työväestössä tulee olemaan yhä enemmän ikääntyneitä ja maahanmuuttajia, paneutuminen pitkäaikaistyöttömien ja ikääntyneiden tilanteeseen on järkevä tulevaisuuden investointi:

Huonoimmassa asemassa olevien ryhmien motivointi koulutukseen ja kannustinjärjestelmien luominen on koulutuspolitiikan suuri tulevaisuudenkysymys. Arviointiryhmän mielestä koordinoidumpi lähestymistapa edellyttää läheisempää yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Olisi myös järjestettävä tiedotuskampanjoita neuvonta- ja ohjauspalveluista sekä kohdennettava osa näistä palveluista yksittäisille erityisryhmille.

Raportti kiinnittää huomiota aikuiskoulutukseen suunnattujen rahojen vähenemiseen, ikääntyneiden mahdollisuuteen toimia aktiivisena kansalaisena ja köyhimpien alueiden aikuiskasvatukseen ja tässä yhteydessä mm. verkko-opiskelun täysimääräiseen hyödyntämiseen varsinkin syrjäseuduilla.

Arviointi

Opetushallitus on toteuttanut vuosina 1995 - 2002 vapaan sivistystyön keskeisten työmuotojen arvioinnin. Vuonna 1998 säädetty laki vapaasta sivistystyötä määrittää ensimmäisen kerran kaikkien vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnan tarkoitukset. Määriteltyjen tarkoitusten toteutumisesta käytännössä on kuitenkin vaikea saada näyttöä. Arviointien keskeiset tulokset ovat liitteessä 2. Niiden mukaan vapaan sivistystyön oppilaitokset selviytyivät arvioinnista vähintään kohtuullisen hyvin. Keskeiset ongelmat ovat sisäinen polarisoituminen, mekaaninen koulujärjestelmän suoritepohjainen logiikka, rahoituksen nollasummapeli ja selkeästi määriteltyjen tehtävien puuttuminen. Osallistuminen painottuu hyvin koulutettuihin ja sukupuolittain tarkasteltuna naisiin.

Oppilaitokset voisivat olla elinikäisen oppimisen strategian keskeisiäkin toteuttajia, jos niitä rahoitetaan riittävästi. Yhteiskunnan muutokset ja harjoitettu koulutuspolitiikka on voimakkaasti vaikuttanut vapaan sivistystyön oppilaitosten toimintaan. Periaatteelliset ratkaisut on tehty pitkälle peruskoulutuksen ehdoilla. Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat monasti joutuneet marginaaliseen asemaan myös aikuiskoulutuksen kentässä. Valtion harjoittaman aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteena on ollut työvoiman saatavuuden ja työllisyyden turvaaminen. Rahoitusjärjestelmien ja toiminnan kehittämisen painopisteet ovat siten selvästi olleet ammatillisessa aikuiskoulutuksessa.

Koska oppilaitokset joutuvat elämään talouden imperatiivin ehdoilla ja koska yhteiskunta ei sataprosenttisesti kata käyttökustannuksia, ovat vapaan sivistystyön oppilaitokset Yrjölän mukaan selvästi joutuneet yhteiskunnallisissa muutosprosesseissa kohtuuttomiin sopeutumistilanteisiin.

Tutkimus

Juha Sihvosen (1996) väitöskirjassa "Sivistystä kaikille vai valituille. Kansalaisopistotoiminnan kehitys vapaasta kansanvalistustyöstä maksupalveluun." Sen mukaan sivistystyön humanistinen tasa-arvotehtävä on kärsinyt. Myös kansalaisopistot kykenevät yhä huonommin tarjoamaan sivistystä kaikille.

Kansalaiset ovat jakaantumassa sivistyksellisesti entistä selvemmin A- ja B-luokkaan, eivätkä opistotkaan tarjoa enää sellaista toista vaihtoehtoa kuin aikaisemmin. Pidän tätä tulosta koulutuspoliittisesti kaikkein tärkeimpänä - ja samalla huolestuttavimpana - havaintona tutkimuksessani." (232)

Sihvosen tutkimukset herättivät keskustelua. Kansalaisopistoissa onkin suunnattu toimintaa työttömiin, maahanmuuttajiin jne. erillisrahoitusten avulla. Palvelutaso kuitenkin vaihtelee, opiskelijoilta perittävät maksut pyrkivät kasvamaan ja samalla opistokohtaiset erot ovat kasvaneet. Edellä oleva lainaus kuvastaa ehkä paremmin koko vapaan sivistystyön tuntoja kuin erityisesti kansalaisopistojen, joista osalla on hyvinkin tasapainoinen opiskelijaprofiili.

Aikuiskoulutusneuvosto

Aikuiskoulutusneuvoston arvioinnin mukaan tarjontapainotteinen koulutuspolitiikka on nostanut aikuiskoulutukseen osallistumisasteen Suomessa maailman huippuluokkaan; 57 prosenttia aikuisista osallistuu aikuiskoulutukseen. Ongelma on, että aikuiskoulutus jakaantuu epätasaisesti eri väestöryhmien kesken. Osallistumisessa on suuria eroja ikäryhmien, koulutustason, työmarkkina-aseman, ammattiaseman ja kansalaisten funktionaalisen lukutaitotason mukaan. Eniten osallistuvien osallistumisaste on vähintään kaksi kertaa suurempi kuin vähiten. Lisäksi osallistumisasteessa on selvä ero maaseudun ja kaupunkien välillä. Aikuiskoulutuspalveluista nauttivat eniten hyväosaset, hyvän koulutuksen ja työmarkkina-aseman omaavat terveet ja hyväkuntoiset kaupungissa asuvat aikuiset. Tässä suhteessa ero Ruotsiin ja Tanskaan on selvä.

Ruotsin ratkaisut

Erityisten kohderyhmien ja tehtävien vertailukohtaa voi hakea Ruotsista, jossa opintoliitot saavat 70 prosenttia rahoituksestaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan päätettävänä suoritepohjaisena perusrahoituksena, 12 prosenttia samassa suhteessa jaettavana kehittämisrahoituksena ja 18 prosenttia vuosittaisten toteutumislukujen mukaan jaettavana kohderyhmärahoituksena. Kehittämisen keskeinen suuntaviitta on demokratia. Kansanopistojen erityisryhmiin kohdistuvat "erityiset koulutuspanostukset" rahoittavat noin 30 prosenttia kansanopisto-opetuksen koko volyymistä.

Keskeiset haasteet

Kokonaisuutena tutkimusten ja arviointien pohjalta voi todeta, että vapaa sivistystyö on tärkeä osa aikuiskasvatuksen kokonaisuutta ja saavuttaa jo nyt useiden aikuiskasvatuksen keskeisten tavoitteiden kannalta tarkasteltuna hyviä tuloksia. Keskeisiä toiminnan kehittämisen haasteita on kaksi.

Miten vapaa sivistystyö voisi panostaa nykyistä enemmän sisällöllisiin tavoitteisiinsa ja omien ydintoimintojensa kehittämiseen? Tarvitaan uusia keinoja, joilla nonformaalista oppimista voidaan edistää ehdoin, jotka ovat rinnasteisin formaaliseen koulutukseen. Vapaan sivistystyön tulisi voida panostaa enemmän elinikäisen oppimisen tavoitteiden mukaisiin itsensä kehittämisen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoitteisiin.

Miten vapaan sivistystyön tarjontaa voitaisiin suunnata nykyistä enemmän sellaisille erityisryhmille, joita aikuiskoulutus ei nyt tavoita tai joista sen ei tavoita riittävästi? Näin vapaa sivistystyö voisi palvella paremmin elinikäisen oppimisen sosiaalisen inkluusion tavoitetta. Kysymykseen tulevia ryhmiä ovat ainakin vähäisen pohjakoulutuksen saaneet, pitkään koulutuksesta poissa olleet, ikääntyneet, pitkäaikaistyöttömät, vammaiset, kuntoutettavat, maahanmuuttajat ja haja-asutusalueilla asuvat.


4. Valmisteluryhmän esitykset


4.1. Suuntaviivojen tausta

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän linjauksen mukaan vapaan sivistystyön tavoitteiden ja toimintatapojen autonomista määrittelyä kunnioitetaan edelleen. Persoonallisuuden monipuolisuuteen, kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja demokratiaan puolustamiseen liittyviä tehtäviä jatketaan. Kaikissa työmuodoissa nykyisten ehtojen mukainen maksukykyinen kysyntä ylittää valtionosuuksien kiintiöt, mistä syystä myös nykyehtojen mukaista perusrahoitusta on painetta laajentaa.

Parlamentaarinen työryhmä piti kuitenkin tarkoituksenmukaisena, että jatkossa osa rahoituksesta kytketään - perusrahoitusta vaarantamatta - yhteisesti sovittujen erityistavoitteiden saavuttamiseen. Se korosti seuraavia erityistavoitteita:

  •  kansalaisyhteiskuntaa vahvistavat ja yhteiskunnallista osallistumista tukevat opinnot,
  • oppimisvalmiuksia kehittävät ja oppimiseen kannustavat opinnot mukaan lukien opinnollinen kuntouttaminen sekä
  • tietoyhteiskuntataitojen ja muiden työ- ja arkielämässä tarvittavien taitojen opetus.

Lisäksi vapaan sivistystyön tehtäväksi esitetään osaamisen nosto-ohjelmaan liittyviä yleissivistäviä opintoja, osaa aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksesta ja pitkän aikaa opinnoista poissa olleiden opinnollista kuntouttamista. Vapaan sivistystyön laajana kehittämishankkeena organisoidaan ohjatun ryhmäopiskelun tukena virtuaaliaineistojen verkostoitunut kehittäminen ja käyttö, jossa erityinen huomio kiinnitetään yhdessäoppimisen menetelmien kehittämiseen ja pätevien ohjaajien rooliin.

PAT:in mukaan erityistavoitteiden perustana ovat Visio 2005:n mukaiset, vapaan sivistystyön itse esittämät ja seuraavassa tiivistetysti esitetyt tavoitteet:

  • tietoyhteiskunnan perustaidot, elinikäisen oppimisen perustan vahvistaminen ja kansalaisyhteiskunnan toiminta,
  • "toisen mahdollisuuden" antavien opintolinjojen avaaminen,
  • paikalliset ja järjestökohtaiset opintoryhmät, jotka käyttävät hyväkseen verkko- ja monimuoto-opintoja,
  • käden ja ilmaisun taidot sekä muut harrastustavoitteiset opinnot,
  • henkisesti ja sosiaalisesti kuntouttavat opintolinjat, myös ikääntyville,
  • uudet eläkeikäisten oppimisympäristöt yhdessä järjestöjen kanssa,
  • paikallisia ja alueellisia kehittämishankkeita tukevat opinnot,
  • nykyistä pitkäjänteisempi oppiminen yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä,
  • syrjäytymisvaarassa oleville räätälöidyt yhteisölliset ja elämänhallintaa vahvistavat vapaa- tai tutkintotavoitteiset opinnot, joiden tukena voivat olla yksilölliset ja ryhmäkohtaiset opintosetelit sekä
  • kansainvälisessä vuorovaikutuksessa toteutettava oppiminen.

Vapaan sivistystyön kaikki työmuodot suhtautuvat myönteisesti PAT:n ehdotuksiin. Ongelmana ei ole niinkään tehtävien sisältö, joka on sekä työn oman perinteen että työtä ohjaavassa laissa määriteltyjen tasa-arvon, kansanvallan ja moniarvoisuuden tavoitteiden mukainen. Kysymyksenä on ensisijaisesti se, miten vapaata sivistystyötä on mahdollista vapaan tarjonnan rinnalla tietoisesti suunnata priorisoitaviin kohderyhmiin ja erityisen tärkeinä pidettyihin sisältöihin.

Erityisesti vähemmän koulutettujen kohderyhmien osalta oppilaitos kohtaa kaksi keskeistä käytännöllistä ongelmaa:

  • Jos maksukykyistä kysyntää ei ole ja jos sille osalle kustannuksia, joita valtionosuus, ylläpitäjän rahoitus tai muu rahoitus ei kata, ei löydy maksajaa, opintoja ei voida järjestää.
  • Jos oppilaitos panostaa keskimääräistä enemmän erityisryhmiin ja jos suoritteet silti ovat epävarmoja, oppilaitos heikentää suhteellista asemaansa muihin oppilaitoksiin verrattuna.

Oppilaitoksella on vähäiset mahdollisuudet toimia syrjäytymistä vastaan silloin, kun tavoiteltavan kohderyhmän maksukyky on heikko, oppilaitos ei löydä valtionavun ulkopuoliselle osuudelle maksajaa tai kun kysyntääkin joudutaan vahvistamaan hakevan ja kannustavan toiminnan keinoin. Aktiivista kansalaisuutta ja osallistuvaa demokratiaa vapaa sivistystyö tukee jo nyt, mutta oppilaitoksilla on rajalliset mahdollisuudet panostaa työn kehittämiseen ja omaan toimintaan.


4.2. Suuntaviivaopintojen sisällöt ja kohderyhmät

Valmisteluryhmä ehdottaa, että erikseen rahoitettavista vapaan sivistystyön suuntaviivaopinnoista kehitetään järjestelmä, jonka avulla opintoja voidaan joustavasti suunnata koulutuspolitiikassa korostuvien kohderyhmien ja sisältöjen mukaan. Koulutuksen arviointineuvosto arvioi järjestelmän toimivuutta osana vapaan sivistystyön toiminnan arviointia. Ensimmäinen arviointi on vuonna 2005.

Valmisteluryhmän keskusteluissa visio 2005:n ja parlamentaarisen työryhmän esittämät suuntaviivat on työstetty seuraavaksi alustavaksi luetteloksi:

* kansalaisopinnot,
* kansalaisen tietoyhteiskuntaopinnot,
* yleissivistävät opinnot,
* hakeva toiminta sekä ohjaava ja valmentava koulutus,
* maahanmuuttajakoulutus,
* yrittäjyys ja työelämävalmiudet ja
* muut tärkeäksi katsottavat aiheet.

Suuntaviivat painottuvat eri oppilaitosmuodoissa jonkin verran eri tavoin, mutta kaikki oppilaitosryhmät pitävät keskeisiä suuntaviivoja myös omalta kannaltaan tärkeinä.

Suuntaviivaopintojen osalta sisällöllisiä painopisteitä ja kohderyhmiä on vaikea kategorisesti erottaa toisistaan. Osassa suuntaviivoja painopiste on sisällöissä. Pääasiallinen tavoite on kuitenkin sivistyksellinen tasa-arvo, mikä edellyttää opintojen suuntaamista kohderyhmille. Opinnoista perittävät maksut tulee mitoittaa opiskelijan maksukyvyn mukaisesti ja tarvittaessa vahvistettava kysyntää hakevan toiminnan, motivoinnin ja opinnollisen kuntoutuksen keinoin.

Vuosittain määriteltäviä suuntaviivaopintojen painopistealueita ei tule olla kovin monia. Rajalliset varat tulee keskittää priorisoitaviin aihealueisiin. Valmisteluryhmä ei ole tehnyt suuntaviivaopintojen määrällisestä tarpeesta yksityiskohtaista arviota. Esimerkiksi hakevan toiminnan onnistumista on vaikea ennakoida. Suuntaviivoja toteutettaessa on kuitenkin tärkeää erikseen selvittää tavoitteiden mukaisten kohderyhmien määrät ja arvioida määrälliset tavoitteet. Seuraavassa niihin viitataan vain yleispiirteisesti.

* kansalaisopinnot
* kansalaisen tietoyhteiskuntaopinnot

Kysymyksessä ovat ensisijaisesti sisällölliset erityistavoitteet. Aktiivinen tai täysi kansalaisuus on elinikäisen oppimisen keskeinen tavoite, jonka voi odottaa synnyttävän jatkossa monenlaista aktiivisuutta. Kohteena ovat periaatteessa kaikki ihmiset, mutta avainasemassa on järjestöjen ja yhteisöjen toiminta. Tietoyhteiskuntaopinnoissa kohderyhmänä ovat ensisijaisesti ne noin miljoona aikuista ja maahanmuuttajat, joilta vielä puuttuu omakohtainen kosketus tietotekniikkaan ja joihin myös osaamisen nosto-ohjelman tietoyhteiskuntaosa kohdistuu.

VSY on VSOP -ohjelman ja sen opitun tunnustamisen ohjelman puitteissa valmistellut kaksi viiden opintoviikon kokonaisuutta kansalaisopintoja ja kansalaisen tarvitsemia tietoyhteiskuntaopintoja varten. Opinnot käynnistyvät syksyllä 2003. Kansalaisopinnoissa tarvitaan rahoitusta lähinnä nonformaalisten opintojen formalisoinnista aiheutuviin kustannuksiin.

* yleissivistävät opinnot
* hakeva toiminta sekä ohjaava ja valmentava koulutus

Kysymyksessä ovat ensisijaisesti erityiset kohderyhmät. Tämän kohdan opinnot ovat keskeinen osa osaamisen nosto-ohjelman yhteydessä vapaalle sivistystyölle ajateltua roolia. Nosto-ohjelma kohdistuu kuitenkin rajattuun osaan väestöstä. Jatkossa on tärkeä selvittää se, miten yleissivistävä koulutus ja sitä tukeva hakeva, ohjaava ja opinnollisesti kuntouttava toiminta suunnataan nosto-ohjelmaa laajemmin sivistyksellistä tasa-arvoa parantavalla tavalla.

Hyvä elinikäisen oppimisen järjestelmä tarjoaa yleissivistävien perustutkintojen tekemiseen pedagogisesti vaihtoehtoisia oppimisympäristöjä ja oppimispolkuja. Visio 2005:n keskeisiä tavoitteita on, että uusia "toisen mahdollisuuden" antavia opintolinjoja avataan ja ne tehdään opintososiaalisesti tasa-arvoisiksi ammattiopintojen kanssa. Myös Suomessa tulisi selvittää mahdollisuus avata Ruotsin esimerkin mukaan kansanopistojen yleisiltä linjoilta suora jatko-opintokelpoisuus. Samaan yhteyteen tulisi kehittää opintolinjoja, joissa ohjattu ryhmäopiskelu ja tietoverkkojen kautta tapahtuva opiskelu yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämän lisäksi eri opiskelijaryhmille, myös ikääntyville oppijoille ja työuupumuksen tai muusta syytä elpymisjaksoa tarvitseville ihmisille tulisi avata vapaatavoitteisia, henkisesti ja sosiaalisesti kuntouttavia opintolinjoja.

Oleellinen tavoite on toiminta, joka pyrkii parantamaan jatko-opintokelpoisuutta ja elinikäisen oppimisen perustaa. Tässä tarvittavan opinnolliseen kuntoutuksen kohderyhmiä voi tunnistaa seuraavasti:

  • Ennen yleissivistäviä opintoja etenkin pitkään opinnoista poissa olleet saattavat tarvita jakson, joka vahvistaa itseluottamusta, auttaa tunnistamaan oman oppimistyylin, kehittää oppimistaitoja, parantaa yleissivistystä ja motivoi jatko-opintoihin.
  •  Vajaakuntoisten ja mielenterveyskuntoutujien jatko-opintokelpoisuutta tulee parantaa kullekin ryhmälle spesifisin keinoin.
  • Sosiaalisten ongelmien vuoksi syrjäytyvät, taustana esimerkiksi päihteet, ihmissuhdeongelmat jne., tarvitsevat uusia ratkaisuja, jossa sosiaalityön ja koulutuspolitiikan raja häviää.
  • Edellisten lisäksi ja tukena tarvitaan hakevaa toimintaa ja sen kehittämiseksi innovatiivisia sosiokulttuurisia kokeiluja.

Osassa edellä olevia kohderyhmiä toiminta on vaativaa ja edellyttää kunnollista, usein keskimääräiset kustannukset selvästi ylittävää resursointia. Yhteistyö- ja rahoitusmahdollisuudet tulee etsiä yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

* maahanmuuttajakoulutus

Osa vapaan sivistystyön oppilaitoksista tekee jo nyt mittavaa maahanmuuttajien kieli-, kulttuuri- ja kansalaiskoulutusta. Tämän tarve on jo nyt toteutumaa oleellisesti suurempi ja sen voi odottaa jatkossa entisestään kasvavan. Oppilaitokset voivat tätä tehtävää toteuttaa vain, jos siitä aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaan. Toteutuksessa tarvitaan yhteistyötä työministeriön kanssa.

* yrittäjyys ja työelämävalmiudet

Yrittäjyys on noussut suuntaviivojen asialistalle ennen muuta sen huolen vuoksi, jonka yrittäjien suuren ikäluokan eläkkeelle siirtyminen lähivuosina aiheuttaa. Toisaalta tiedetään, että halu ryhtyä yrittäjäksi on Suomessa pienempi kuin monessa muussa vertailukelpoisessa maassa. Näkymä on talouden ja työllisyyden kannalta huolestuttava. Vapaan sivistystyön oppilaitoksista on mahdollista punoa koko maan kattava verkosto, joka voisi tarjota yrittäjyyttä tukevia opintoja. Työelämävalmiuksissa on painotettu ammattitaidon ohella ominaisuuksia, jotka ovat lähellä vapaan sivistystyön osaamista. Luovuus, yhteistyötaidot, yhdessäoppimisen taidot, muutoksen ymmärtäminen sekä kyky ylläpitää ja kehittää työ- ja toimintakykyä ovat esimerkkejä taidoista, jotka kuuluvat työelämän ns. laajoihin kompetensseihin.

* muut tärkeäksi katsottavat aiheet

Työryhmä olettaa, että jatkossa nousee esiin myös muita kuin tässä kuvattuja sisältöjä ja kohderyhmiä. Yksi pohdintaa tarvitseva asia on OPM:ssä tehty kestävän kehityksen ohjelma. Osa sen sisällöistä liittyy aktiiviseen kansalaisuuteen, mutta ei kokonaan. Väestörakenteen muutokset ja ikääntyvien määrän kasvu tuovat jatkossa mittavia sisällöllisiä ja kohderyhmäkohtaisia tarpeita.


4.3. Suuntaviivaopintojen rajaus

Keskeinen kysymys sekä poliittisen päätöksentekijän, rahoituksen myöntäjän että oppilaitosten kannalta on, miten rajataan ne opinnot, jotka jatkossa kuuluvat rahoituksellisen erityiskohtelun piiriin. Tässä esitetään, että rajaukseen käytetään kutakin erityistarkoitusta palvelevia opintoja varten laadittuja yhtenäisiä valtakunnallisia perusteita. Rahoituksellisen erityiskohtelun piiriin tulevat ne opinnot, joita toteutetaan valtakunnallisille perusteille rakentuvan oppilaitoskohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti.

Myös käytännön valmistelutyössä on edetty tähän suuntaan. VSY:ssä valmistuu viiden opintoviikon laajuisista kansalaisopinnoista ja tietoyhteiskuntaopinnoista valtakunnalliset perusteet kevään 2003 aikana ja syksyllä järjestetään oppilaitoskohtaisia pilotteja. Kansanopistoyhdistys on aloittanut opetushallituksen laatiman aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta koskevan suosituksen sopeuttamisen vapaaseen sivistystyöhön ja lisäksi PAT -periaatteiden mukaisen yleissivistävän ja opinnollisen kuntoutuksen valmistelun, mikä luo pohjaa kokeilutoiminnalle ja opetussuunnitelmatyölle.

Valmisteluryhmä ehdottaa, että suuntaviivaopintojen piiriin kuuluvat sellaiset opinnot, jotka perustuvat sekä opetusministeriön että vapaan sivistystyön keskusjärjestöjen ja ylläpitäjien yhdessä hyväksymiin sisältöjä ja kohderyhmiä koskeviin tarpeisiin. Toteutuksessa pyritään asteittain malliin, jossa suuntaviivaopinnoille laaditaan yhtenäiset valtakunnalliset perusteet ja joihin toteuttavat oppilaitokset ovat laatineet omat tarkennetut opetussuunnitelmansa.


4.4. Rahoitusperusteiden uudistaminen

Rahoitusperusteiden uudistamisen oleellisin kysymys on, että oppilaitoksille tehdään tosiasiassa mahdolliseksi kohderyhmäkohtaisten ja sisällöllisten erityistavoitteiden mukaisten opintojen kehittäminen ja järjestäminen.

  1. Työryhmää esittää, että erityistavoitteiden rahoitukseen käytetään seuraavia mahdollisuuksia:
    Suuntaviivaopintoja rahoitetaan pääosin valtionosuusjärjestelmän kautta suoritemääränä tai korotettuna yksikköhintana.
  2. Lisäksi suuntaviivaopintojen opintojen kehittämis- ja käynnistysvaihetta sekä hanketyyppisiä opintoja tuetaan erityisillä kehittämisavustuksilla.
  3. Tulevaisuudessa suuntaviivaopintoja voitaisiin tukea myös opintoseteleiden avulla.

Työryhmä esittää, että suuntaviivojen toteutuksessa pyritään suosimaan työmuodoittaisia oppilaitosverkostoja ja työmuotojen yhteistyötä. Tämä on yksi tapa edistää opintojen alueellista saatavuutta ja pienten järjestäjien koulutustehtävää etenkin haja-asutusalueilla.

Ehdotetun rahoitusmallin tavoitteena on ratkaista ne ongelmat, jotka liittyvät vähävaraisten kohderyhmien opiskelun mahdollistamiseen ja/tai keskimääräistä kalliimpien opintojen kustannuksiin. Sekä suuntaviivaopintojen valtionosuusrahoitusten että valtionavustuksen määrät ja pääasialliset käyttötarkoitukset tulisi kirjata vuosittain valtion talousarvioon.

Sisällöltään ja kohderyhmiltään erilaisten suuntaviivaopintojen kustannukset saattavat poiketa toisistaan paljonkin, mutta toisaalta kovin monen porrastuksen käyttö tekee järjestelmästä hankalasti hallinnoitavan. Rahoitusmuotojen soveltuvuus tulee selvittää kunkin oppilaitosmuodon osalta erikseen.

Suuntaviivaopinnoissa tarvittavaa kehitys- ja käynnistyspanostusta rahoitetaan tarvittaessa avustuksilla. Oppilaitosten tulee voida tarvittaessa panostaa hakevaan toimintaan, opinnolliseen kuntoutukseen sekä ohjaavaan opetukseen. Avustuksia voidaan tarvita myös lyhytkestoisissa hankkeissa.

Opintoseteli on vasta kehittelyvaiheessa ja sen tulevaisuus riippuu lähivuosina saatavasta kokemuksesta. Oma kysymyksensä on opintoseteleitä jakava taho, jossa on pohdittu kuntien, KELA:n, järjestöjen ja vastaavia mahdollisuuksia. Ainakin joissakin tapauksissa opintoseteli on hyvä keino tukea sekä kysyntää että maksukykyä. Ryhmäkohtaista opintoseteliä voidaan kokeilujen mukaan käyttää lähinnä vahvistamaan omatoimisuutta ja elämänhallintaa opintokerho- tai opintopiirityyppisessä opiskelussa.


4.5. Rahoituksen määrä

Valmisteluryhmä esittää, että suuntaviivaopintoja rahoitetaan pääosin parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ennakoimalla vapaan sivistystyön rahoituksen lisäyksellä.

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnössä on linjattu vapaan sivistystyön rahoituksen kehitysnäkymät muun muassa siten, että perusrahoitus jatkuu vuoden 2002 volyymin mukaisena ja suoritepohjaisena valtionosuutena, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus on kansalaisyhteiskunnan nonformaalisen opintotoiminnan tukeminen.

Edelleen mietinnön mukaan vapaan sivistystyön valtion rahoituksen on ennakoitu nousevan 145 miljoonasta eurosta 170.5 miljoonaan euroon, jolloin suuntaviivarahoituksen osuus koko rahoituksesta voisi nousta 15 prosenttiin.

Edellyttäen, että aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rahoitus kasvaa lähivuosina, pääosa lisärahoituksesta pyritään suuntaamaan suuntaviivojen mukaisesti.


4.6. Yhteistyö OPM:n, järjestöjen ja ylläpitäjien kesken

Suuntaviivaopintojen toteutus edellyttää nykyistä tiiviimpää yhteistyötä opetusministeriön, oppilaitosten ylläpitäjien ja alan valtakunnallisten keskusjärjestöjen kesken. Päätöksenteko jää opetusministeriölle, kuitenkin niin että suuntaviivapäätökset syntyvät vapaan sivistystyön toimijoiden esitysten pohjalta.

Vapaan sivistystyön perustoiminta ja suuntaviivatoiminta edellyttävät laajaa yhteistyötä monien toimijoiden kanssa. Toiminnan kehittämiseksi ja rahoittamiseksi tarvitaan nykyistä parempi kokonaisnäkemys, sitä palveleva tietopohja ja kyky toteuttaa kehittämistoimia.

Opetusministeriön lisäksi vapaan sivistystyön yhteistyön kannalta tärkeitä ministeriöitä ovat ainakin työministeriö ja jatkossa kuntouttavien ja sosiaalipedagogisten opintojen osalta myös sosiaali- ja terveysministeriö. Sisäministeriön osallisuushankkeet ja monet maa- ja metsätalousministeriön maaseudun kehittämishankkeet käyttävät vapaan sivistystyön menetelmiä. Olisi hyvä luoda järjestelmä, joka levittää tietoisuutta vapaan sivistystyön mahdollisuuksista kaikille sellaisille tahoille, jotka tarvitsevat kansalaiskasvatusta oman toimintansa tueksi.

Valmisteluryhmä esittää, että opetusministeriö asettaa vapaan sivistystyön yhteistyöryhmän. Ryhmässä olisi opetusministeriön ja vapaan sivistystyön kaikkien työmuotojen edustus. Ryhmän asiantuntijoiksi kutsutaan keskeisten intressiryhmien, esimerkiksi opetushallituksen, muiden alaa sivuavien ministeriöiden, Kuntaliiton, työmarkkinajärjestöjen ja Yleisradion edustajia.

Yhteistyöryhmä

  • käsittelisi ja tekisi ehdotuksia suuntaviivoista ja niiden mukaisista opetussuunnitelman perusteista,
  • (antaisi vuosittaisen kertomuksen vapaasta sivistystyöstä,)
  • tekisi ehdotuksia vapaan sivistystyön kehittämisestä ja valmistelisi kehittämishankkeita, käsittelisi vuosittaisen budjettiehdotuksen ja tuottaisi sitä koskevat taustaselvitykset sekä
  • käsittelisi vapaan sivistystyön osuutta koulutuksen ja kehittämisen suunnitelmissa.

Vapaan sivistystyön oppilaitosten kannalta on oleellista, että ne voivat itse päättää, minkälaisia ja minkälaajuisia suuntaviivaopintoja ne ovat valmiita järjestämään. Olisi eduksi, jos samantyyppisiä opintoja järjestävät oppilaitokset voisivat verkostoitua keskenään ja ottaa samalla yhdessä vastuuta suuntaviivojen mukaisten erityistehtävien toteutuksesta. Verkostojen toimintaan olisi helppo liittää osaamisen kehittäminen.

Etenkin niissä työmuodoissa, joihin kuuluu lukuisia alueellisesti hajautetusti toimivia oppilaitoksia, keskusjärjestölle tulee keskeinen vastuu työmuodon sisäisen keskustelun käynnistämisestä ja ylläpitämisestä niin, että mahdollisuudet ajankohtaisten erityistehtävien toteuttamiseen kartoitetaan ja syntyvä kokonaisnäkemys voidaan välittää päätöksentekoa varten.


4.7. Tilastointi, seuranta ja kehittäminen

Tilastointi ja seuranta voidaan järjestää edellä kuvatun mallin pohjalta erityistehtäviä koskevien päätösten ja maksatusten pohjalta. Muilta osin valmisteluryhmä viittaa vapaan sivistystyön tilastointia käsitelleen työryhmän mietintöön.

Vapaan sivistystyön kehittämien kannalta oleellista on, että niin oppilaitoksilla, keskusjärjestöillä, valtionhallinnolla ja resursoinnista vastaavalla poliittisella päättäjällä on nykyistä enemmän tietoa, analyyseja ja selvityksiä toiminnan toteutumisesta sekä yleensä että erityistehtävien osalta. Tätä tarkoitusta varten tilastotyöryhmän ehdottama tilastojulkaisu tulisi laajentaa vapaan sivistystyön kertomukseksi.

Vapaan sivistystyön perustoiminta ja ehdotettujen suuntaviivojen mukainen toiminta edellyttävät riittävän voimakasta kehittämistyötä ja toiminnan laadun parantamista. Sen keskeinen osa on opintojen valtakunnallisten perusteiden valmistelu vapaan sivistystyön yhteistyönä. Tämä olisi mahdollista organisoida VSY:n yhteyteen. Yhteisjärjestö voisi myös tehdä neuvottelukunnan sille antamia valmistelu- ja muita tehtäviä.

Valmisteluryhmä ehdottaa, että vapaan sivistystyön tilastointia pohtineen työryhmän ehdotukset toteutetaan, niihin lisätään suuntaviivojen aiheuttamat lisätehtävät ja että kehittämistä resursoidaan riittävästi.


4.8. Säädösmuutokset

Suuntaviivapäätökset

Tarvittavat säädösmuutokset vapaan sivistystyön lakiin ja asetukseen riippuvat kunkin oppilaitosmuodon osalta suuntaviivapäätösten toteuttamisen mallista ja jäävät riippumaan jatkoselvityksestä.

Lainsäätäjä on vapaan sivistystyön laissa varautunut järjestelmän kehittämiseen edellä ehdotetulla tavalla sekä yksikköhintaa porrastamalla että koulutustarjonnan monipuolisuutta avustamalla.

Laki määrää yksikköhintoja korotettavaksi vain vammaisille tarkoitetussa kansanopistojen koulutuksessa. Kuitenkin sen 11 &:n mukaan myös muita "yksikköhintoja voidaan porrastaa oppilaitokselle ylläpitämisluvassa määrätyn erityisen koulutustehtävän, koulutuksen järjestämismuodon sekä muiden olennaisten koulutuksen kustannuksiin vaikuttavien tekijöiden perusteella siten kuin asetuksella säädetään. Yksikköhinnat on määrättävä siten, että yksikköhinnat kerrottuina toteutuneiden opiskelijaviikkojen, opiskelijavuorokausien ja opetustuntien määrillä yhteenlaskettuina vastaavat edellä mainittuja oppilaitosmuotokohtaisia kokonaiskustannuksia".

Lain 14 &:n mukaan "oppilaitoksen ylläpitäjälle voidaan toiminnan kehittämiseksi järjestettävää kokeilua, toimintaan liittyviä tarpeellisia erityistehtäviä tai toiminnan käynnistämistä varten taikka koulutustarjonnan monipuolisuuden tukemiseksi myöntää valtionavustusta valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa".

Ehdotetut muutokset on mahdollista toteuttaa asetuksella. Silti saattaa olla järkevää hakea ehdotetuille muutoksille myös lainsäätäjän hyväksyntä. Tätä puolustaa myös se, että nykyisissä säädöksissä on eräitä työmuotokohtaisia ongelmia, jotka tulee korjata samanaikaisesti.

Esitykset säädösmuutostarpeiksi

Kansalais- ja työväenopistojen liitto pitää tärkeänä, että vapaan sivistystyön lain mukaista ylläpitäjälle tulevan valtionosuuden "korvamerkintää" vahvistetaan. Opetustuntihinta on kansalaisopistoille sopivin yksikköhinnan peruste. Valtionosuusjärjestelmää tulee säädännöllisesti yksinkertaistaa ja siirtyä viiden asutusrakenneryhmän sijasta yhteen yksikköhintaan. Niille kansalaisopistoille, jotka ovat saaneet nykyisessä järjestelmässä keskimääräistä korkeampaa yksikköhintaa, on säädöksin kompensoitava yksikköhinnan laskusta johtuva menetys.

Kansanopistot pitävät oman taloutensa kehitysnäkymien kannalta tärkeinä asiana sitä, että internaattina toimivien kansanopistojen pääomakustannukset korvataan yksikköhinnan osana. Yhtä tärkeä on PAT:in opintososiaalisia uudistuksia koskeva ehdotus numero 25 (liite 3).

Opintokeskuksilla on säädösmuutosten tarpeista eri näkemyksiä. Osa opintokeskuksista pitää nykyistä säädöspohjaa hyvänä ja vastustaa sen muuttamista. Osa haluaa korjata mekaanisesti koulujärjestelmän suoritepohjaiseen logiikkaan perustuvaa lakia niin, että se soveltuu paremmin järjestöllisen sivistystyön luonteeseen ja laajojen yhteiskunnallisten hankkeiden toteuttamiseen.

Suomen Kesäyliopistot ry pitää tärkeänä lainsäädännön muuttamista niin, että kesäyliopistot saavat valtionosuutensa perusteeksi niiden omaa kustannuspohjaa vastaavan, kansalaisopistoista erillisen yksikköhinnan vuoden 2004 alusta alkaen.

Liitteenä ovat Suomen Kuntaliiton edustajan, Suomen Kesäyliopistot ry:n, yhteiskunnallisten opintokeskusten, Kansanopistoyhdistyksen ja OAJ:n täydentävät näkemykset.


LIITE 1

Opetushallituksen arvioinnit

Opetushallituksen tekemien vapaan sivistystyön arviointien suorittaja opetusneuvos Pentti Yrjölä on koonnut arviointien keskeiset tulokset tätä selvitystä varten seuraavasti:

1. Kansalaisopistot

- Kansalaisopistojen toiminnan tila oli vuonna 1995 yleisesti hyvä. Toiminnan volyymi oli suuri. Kaikissa maamme kunnissa oli tarjolla kansalaisopisto-opetusta.
- Alueellisesti kansalaisopistojen opetustarjonnan painopiste oli muualla kuin Etelä-Suomessa ja siten ne edistivät alueellista tasa-arvoa.
- Toiminnan vaikuttavuus näkyi ennen kaikkea suurena opiskelijamääränä. Opiskelijoiden sosiaalinen tausta vastasi suunnilleen kunnan väestön rakennetta, kuitenkin siten, että ¾ opiskelijoista oli edelleen naisia, opiskelijat olivat muita useammin hyvin koulutettuja ja työskentelivät palveluelinkeinoissa. Myös vanhempien ikäluokkien osuus oli huomattava.
- Ilmeisesti eräät opistot olivat sekä taloudellisessa että toiminnallisessa kriisissä, mutta suuri enemmistö opistoista toimi voimakkaasti tehden hyvää tulosta. Opistojen erilaistumisesta oli seurannut selvää polarisoitumista.
- Opistojen tulisikin entistä selkeämmin määrittää toimintansa tarkoitus suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja siinä tapahtuviin muutoksiin sekä selkeyttää kohderyhmänsä ja opetuksensa painopisteet.

2. Opintokeskukset

- Opintokeskusten rahoitusjärjestelmä ei palvellut toiminnan luonnetta ja sen kehittämistä, koska se perustui liian mekaanisesti koulujärjestelmän suoritepohjaiseen rahoituslogiikkaan.
- Opintokeskusten toiminta ei näy julkisuudessa eivätkä opiskelijat tiedä käyttäneensä opintokeskuksen palveluja. Oli aihetta epäillä opintokeskusten (huom. ei opintotoiminnan eikä opiskelun) yhteiskunnallista merkitystä. Opintokeskuksen välitön vaikutus konkreettiseen toimintaan jäi hämäräksi. Jäsen- ja asiakasjärjestöt tekivät merkittävän osan opintokeskusten tuloksesta.
- Toiminta saavutti myös sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät opiskele muussa aikuiskoulutuksessa.
- Toiminnan määrä oli vuodesta 1993 merkittävästi kasvanut, vaikka valtionosuus oli säilynyt samalla tasolla. Valtiovallan toiminnan tavoitteita ja sisältöjä koskeva säätely oli väljää ja se oli riittävää. Toisaalta valtion olisi syytä linjata näkemyksensä opintokeskusten toiminnan perusteista.

3. Kansanopistot

- Kansanopistojen koulutuksellinen volyymi, kun mukaan lasketaan kaikki koulutusmuodot, on korkeammalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.
- Kansanopistojen koulutustehtävät ovat hajaantuneet siten, että jotkut opistot ovat ajautuneet kauaksi vapaan sivistystyön laissa määritellystä tarkoituksesta.
- Sisäoppilaitos on menettänyt merkitystään vuosien kuluessa. Vain osassa opistoja sisäoppilaitos toimii selvästi olennaisena osana kasvatusta ja opetusta. Sisäoppilaitosmuoto on kuitenkin peruste kansanopiston saamalle korotetulle valtionavulle. Valtiovallan olisi syytä linjata näkemyksensä siitä, mitä vapaan sivistystyön lain sisäoppilaitossäännös tarkoittaa.
- Kansanopistojen rahoitusjärjestelmä on sellainen, että kansanopistot joutuvat kilpailemaan valtion talousarviossa määrätystä tuesta siten, että tämä edellyttää käytännössä toiminnan määrällistä kasvattamista. Kyse on nollasummapelistä, jossa ennalta määrätty valtionosuuden enimmäismäärä jaetaan opistoille niiden toiminnan määrän perustella. Suoritepohjaisen järjestelmän ongelmana on määrällisen mittaaminen laadullisen kontrollin (mahdollisuuden) puuttuessa.
- Valtiovallan harjoittama koulutuspolitiikka, jossa korostuu toiminnan valtavirtaistuminen, vaikuttaa pieneen, yksityiseen ja muista poikkeavaan oppilaitosmuotoon huomattavasti suuremmin kuin jo valtavirrassa oleviin kunnallisiin oppilaitoksiin. Valtavirtaistuminen koskee erityisesti rahoitusjärjestelmän toimintalogiikkojen yhdenmukaistamista.
- Valtiovalta on luottanut kansanopistojen omavastuiseen tehtävänhakuun, eikä ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua kansanopistojen kehittämissuuntiin tai kohderyhmiin. Kuitenkin elinikäistä oppimista edistävässä kansallisessa aikuiskoulutuspolitiikassa voisi olla mahdollista osoittaa kansanopistoille omia koulutustehtäviä, joita rahoitettaisiin riittävästi.
- Arvioinnin perusteella vaikuttaa siltä, että monilta kansanopistoilta on päätehtävä kadoksissa.

 

LIITE 2

PAT 3
Vapaan sivistystyön tavoitteita, ohjausta ja rahoitusta koskevat ehdotukset

17.2.2003

Eriäviä näkemyksiä muistioon

Katson, että työryhmän muistiossa ei ole riittävän selkeästi otettu huomioon vapaan sivistystyön eri työmuotojen välisiä eroja käsiteltäessä tavoitteita, ohjausta sekä rahoitusta koskevia ehdotuksia.

Vapaalle sivistystyölle on ominaista, että ylläpitäjä asettaa toiminnan tavoitteet itse eikä yhteiskunnan asettamia opetussuunnitelmia ole.

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaan kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Tavoitteet ja tehtävät johdetaan paikallisista tarpeista.

Kansalaisopistot ovat paikallisia oppimiskeskuksia, jotka toimivat joustavasti lähellä kuntalaista ja niillä on ylivertainen paikallisten olosuhteiden ja koulutustarpeiden tuntemus. Niiden palvelut lisäävät erinomaisella tavalla paikallista yhteisöllisyyttä. Tärkeää on säilyttää yhteistyö koulutuksen järjestämisessä muiden alueen oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjin kanssa.

On välttämätöntä, että nykyisen tasoinen päätösvalta toiminnan tavoitteista ja rahoituksen kohdistamisesta säilyy kansalaisopistojen sekä kesäyliopistojen ylläpitäjillä.

Erityistavoitteiden toteuttamisessa ei tule suosia pelkästään työmuodoittaisia oppilaitosverkostoja ja työmuotojen yhteistyötä. Tärkeää on, että paikallistason toimijat voivat toteuttaa ja edelleen kehittää vaihtoehtoisia sivistyspalveluiden järjestämistapoja ja myös näitä verkostoja tuetaan. Vapaan sivistystyön oppilaitosten on tarkoituksenmukaista verkottua myös alueen muiden toimijoiden kanssa kuten mm. muiden koulutuksen järjestäjien sekä eri koulutusmuotojen kanssa.

SUOMEN KUNTALIITTO

Päivi Rajala
Erityisasiantuntija
Opetus- ja kulttuuriyksikkö


LIITE 3

SUOMEN KESÄYLIOPISTOT RY:N ERIÄVÄ MIELIPIDE

Opetusministeriö asetti 11.4.2002 laajapohjaisen valmisteluryhmän, jonka tehtävänä oli Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän (jäljempänä PAT) vapaan sivistystyön tavoitteita, ohjausta ja rahoitusta koskevien ehdotusten konkretisoiminen ja toimeenpanosuunnitelman laatiminen.

Raportissaan valmisteluryhmä esittää, että suuntaviivaopintoja rahoitetaan pääosin parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ennakoimalla vapaan sivistystyön rahoituksen lisäyksellä.

Lisäksi raportissa tarkennetaan: Edellyttäen, että aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rahoitus kasvaa lähivuosina, pääosa lisärahoituksesta pyritään suuntaamaan suuntaviivojen mukaisesti.

Kesäyliopistolaitoksen visio on, että kesäyliopistot ovat kiinteä osa Suomen avointa yliopistojärjestelmää ja ne järjestävät yleissivistävää ja ammatillista koulutusta. Erityisenä painopistealueena on yhteistyön kehittäminen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. Toiminnan tavoitteena on uusien alueellisten avoimen yliopisto- ja korkeakouluopetuksen oppimisreittien luominen sekä näitä tukevien korkeakoulutasoisten koulutus- ja kulttuuripalvelujen suunnittelu- toteutus- ja palvelujärjestelmien rakentaminen yhteistyönä alueiden muiden toimijoiden kanssa. Kesäyliopistojen tarjoamista opetustunneista vuonna 2001 avointa yliopisto-opetusta oli 47,5 %. Vapaan sivistystyön oppilaitosten tarjoamasta avoimesta yliopetuksesta kesäyliopistojen osuus vuonna 2001 oli 55%. Kesäyliopistojen opiskelijoiden yleissivistävä pohjakoulutus oli seuraava: 51 % lukio, 36 % kansakoulu, keskikoulu tai peruskoulu. Kesäyliopistojen opiskelijoiden ammatillinen koulutus jakaantui seuraavasti: 28 % korkeakoulututkinnon suorittaneet 7 % osa korkeakoulututkintoa 34 % keskiasteen tutkinnon suorittaneet, 17 % ilman ammatillista koulutusta.

Kesäyliopistojen valtionosuuspohjaansa saama lisärahoitus tulisi näkemyksemme mukaan pääosin ohjata omaksumaamme, työmuodollemme tyypilliseen korkea-asteen opetukseen.


Suomen kesäyliopistot ry


Pentti Silvennoinen Mika Nirvi
Puheenjohtaja Pääsihteeri

 

LIITE 4

PAT 3-VALMISTELUTYÖRYHMÄLLE

Yhteiskunnallisten opintokeskusten mielestä PAT 3-valmistelutyöryhmän tulee tuottaa selkeitä ehdotuksia siitä, miten vapaan sivistystyön erityistehtäviä (= suuntaviivat) tullaan vastaisuudessa toteuttamaan. Tällöin on keskeistä, miten vapaa sivistystyö kykenee vastaamaan yhteiskunnan muutoksesta aiheutuviin sivistystarpeisiin. Vapaan sivistystyön on kyettävä arvioimaan uudelleen, miten se voi panostaa nykyistä enemmän sisällöllisiin tavoitteisiinsa ja omien ydintoimintojensa kehittämiseen. Olennaista on sekin, miten vapaan sivistystyön tarjontaa voidaan suunnata nykyistä enemmän sellaisille erityisryhmille, joita aikuiskoulutus ei nyt tavoita.

Yhteiskunnalliset opintokeskukset ovat huolissaan valtionosuuden jakamisen tavasta, joka perustuu pääosin sivistysjärjestöjen jäsen- ja yhteistyöjärjestöjen toteuttamien opetustuntien (so. kurssi- ja luentotuntien) määrään. Tämä peruste ei kannusta eikä ohjaa opintokeskuksia niiden perustehtävään, yhteiskunnalliseen ja kansalaisvalmiuksia edistävään sisältötuotantoon eikä kansalaistoiminnan tai tietoyhteiskunnan kansalaisuusosaamisen aktiiviseen kehittämiseen. Myös tulevien vuosien yhteiskunnalliset haasteet jäävät vaille järjestöllisen sivistystyön vastausta.


Haluamme tuoda esiin seuraavaa:

1. Opetushallituksen suorittamassa opintokeskusten arvioinnin (Pentti Yrjölä: Opintokeskusten arviointi 1997) keskeisissä johtopäätöksissä korostetaan, ettei nykyinen opintokeskusten rahoitusjärjestelmä palvele toiminnan luonnetta ja sen kehittämistä, koska se perustuu liian mekaanisesti koulutusjärjestelmän suoritepohjaiseen ohjaukseen ja rahoitusajatteluun. Tähän arviointiin on syytä suhtautua vakavasti tai esittää se perustellusti vääräksi.

Ymmärrämme tämän johtopäätöksen tarkoittavan opetustuntipohjaista valtionosuuden jakamista. Arvioinnin kritiikki suuntautuu suurten opetustuntimäärien keräämisen "pakkoon", jolloin kunkin opintokeskuksen toiminnan oma erityisluonne ja omaehtoinen kehittäminen jäävät liian vähäiselle rahoitukselle.

2. Nykyinen valtionosuusmalli ohjaa opintokeskustoimintaa vain opintotuntien tehokkaaseen keräämiseen ja rekisteröintiin. Tässä tilanteessa suuntautuminen kehittämistoimintaan ja kansalaisyhteiskunnan valmiuksien tuottamiseen on hyvin vaikeata.

3. Itse opetustunti on mallissa sumeasti tulkittu suorite, jonka vuoksi opetustoiminnaksi voidaan rekisteröidä laaja erilaisten toimintojen kirjo.

4. Perusteen laskemistavasta olemme eri mieltä, koska se perustuu tuntikilpailun lisäämiselle. Laskemistavassa otetaan huomioon kaikki opintokeskuksen tuottamat tunnit, vaikka valtionosuustuntien määrä valtiontalousarviossa on vain noin 2/3 koko määrästä. Ylimenevän osan rahoittamisesta vastaavat sivistysliitot, opintokeskukset ja järjestöt. On välittömästi siirryttävä jakotapaan, jossa jakamisperusteena vain valtiontalousarviossa annetut tunnit ja niiden määrän toteuttaminen..

5. Malli on omiaan vaikuttamaan siihen suuntaan, että ylläpitäjän jäsenjärjestöt voivat sanella opintokeskuksen valtionosuuden suuntaamisen eli pyrkiä jakamaan sen keskenään.

6. Nykyperustein suoritettu opintokeskusten käyttökustannusten valtionosuuden jako muuhun toimintaan mahdollistaa jopa sen, että valtionosuutta voi vuosittaisen jakamismallin vaikutuksesta saada absoluuttisesti enemmän kuin koulutuksen todelliset kulut ovat olleet, vaikka tavoitteena on jakaa tukea enintään 65 % koulutuksen aiheuttamista kuluista ja kannustaa sivistysjärjestöjä pärjäämään taloudellisesti myös opetus- ja sisältötuotannollaan.

Mielestämme opetusministeriön tulee kehittää tämän valtionosuuden jakamista suuntaamalla se opintokeskusten perustehtäviin, kuten sisällöntuotannon ja pedagogisen ohjaamisen kysymyksiin sekä erilaisiin tietoyhteiskunnan kansalaistaitojen ja ikäihmisten opintojen hankkeisiin.

Ehdotamme valtionavustusten jakamisessa seuraavaa perusmallia:
- yksi osa jaetaan opintokeskuksen käyttökustannuksiin opetustunteina; niihin luetaan vain ne tunnit, joiden kulut on katettu 65 %:sesti valtionosuudella; ylimenevä osa on rahoitettu ylläpitäjän ja sen jäsenjärjestöjen toimesta
- yksi osa jaetaan ylläpitäjän ilmoittamiin ja opetusministeriön kanssa keskusteltuihin sisältöihin suunnattuihin opetustunteihin (=suuntaviivaopinnot); nämä tunnit ovat opintokeskuksen oman opintotoiminnan keskiössä; opetustunnit ovat hinnaltaan korotettuja
- yksi osa jaetaan valtionavustuksina

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO