Irinan ensimmäiset mielikuvat Suomesta liittyivät poroihin ja joulupukkiin. Ennen ensimmäistä elokuista Suomen vierailuaan hän kysyi mieheltään pitäisikö talvitakki ottaa mukaan. Nyt nämä muistot huvittavat.
Irina Laitinen on kotoisin Venäjältä Kazanin kaupungista Volgan rannalta. Siellä hän myös tapasi suomalaisen aviomiehensä. Suomeen Irina muutti talvella 2000 ja ihastui Suomen luontoon, sen koskemattomuuteen.
- Mielikuvissani täällä oli ainoastaan yksi iso kaupunki, Helsinki, jonka jälkeen on pelkkää metsää ja silloin tällöin yksi talo. Nyt kun olen matkustellut, olen nähnyt, että täällä on muitakin isoja kaupunkeja, Irina nauraa.
Kun Irina tuli Suomeen, hän unelmoi kotirouvana olemisesta:
- Venäjällä olin ollut pienen tyttären yksinhuoltaja ja töissä lääkefirmassa, ja kovin uupunut. Koskaan ei ollut vapaata, Irina muistelee. Hän unelmoi omasta talosta, kodista ja toisesta lapsesta.
Harry Potter, sisu ja suomen kieli
Unelmat toteutuivat, ja työelämä alkoi houkutella. Tie työmaailmaan alkoi Kirkkonummen kansalaisopiston tarjoaman suomen kielen kurssin kautta, vaikka todellisuudessa hän kertoo opetelleensa suomen kielen lukemalla Harry Potteria.
- Ensimmäiset kymmenen sivua oli kamalaa. Kahdessa tunnissa sain luettua kaksi tai kolme lausetta, Irinaa nauraa tahkoamiselleen. Sitkeys kannatti, sillä kirjan loppuun päästyään hän alkoi puhua suomea.
Loppujen lopuksi Irina suoritti yleisen kielitutkinnon (YKI) työvoimatoimiston tarjoaman suomen kielen kurssin jälkeen. Tämän jälkeen työvoimatoimiston koulutus vei hänet vuodeksi Kuopioon, missä järjestettiin farmaseuttiopintoja Specima-koulutuksen puitteissa (Korkeasti- ja erityiskoulutetut maahanmuuttajat -ESR-projekti). Irina sukkuloi Kuopion ja Kirkkonummen välillä vuoden verran.
- Se oli kauhea vuosi. Lapsia oli ikävä ja maksoin matkat sekä majoituksen itse. Olin monta kertaa jo lopettamassa, mutta mies kannusti jatkamaan. Hän hoiti kotia ja lapsia, Irina muistelee opiskeluvuottaan.
Naurava farmaseutti
Tällä hetkellä Irinan löytää apteekista Kirkkonummelta. Venäjällä hän oli opiskellut proviisoriksi, mutta ei ainakaan vielä harkitse pätevöitymistä samaan ammattiin Suomessa. Farmaseutille on enemmän töitä ja nykyinen työporukkakin on hyvä.
- En ajattele kovin paljon tulevaisuutta, elän päivän kerrallaan, Irina toteaa ja kertoo lempilauseensa olevan "elämä on".
- Iloiset ihmiset tekevät minut iloiseksi ja nauran helposti. Ystävällisellä asenteella pärjää. Minulla on sellainen vika, etten muista milloin olisin ollut surullinen. Lasten sairastuminen tekee tietenkin surulliseksi, Irina pohtii.
Ja ne suomalaiset
- Suomalaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin missä tahansa maailmalla. Suomessa on vähemmän hulluja ja pahoja ihmisiä harvassa, Irina pohtii. Erojakin löytyy:
- Venäjällä kyläillään ilmoittamatta. Saatetaan kävellä porukassa kadulla ja muistetaan, että tuossa talossahan asuu Irina - "Mennäänpä sinne teelle". Minusta suomalainen tapa ilmoittaa etukäteen on parempi. Voihan sitä olla väsynyt tai vaikka ilman meikkejä, Irina nauraa.
Teksti: Marika Kaarlela
Kuva ja haastattelu: Anne Nisula
Takaisin kertomuksiin
