Savonlinnan kristillinen opisto
Kansanopistopäivät 6. 8. 2002
Pääsihteeri Seppo Niemelä, VSY
On mahdollista, että vapaa sivistystyö saa uuden kansallisen vision vielä tämän hallituskauden aikana ja että vapaan sivistystyön edellytykset todellakin vahvistuvat hallitusohjelman lupauksen mukaan. Keskeinen tausta on siinä, että elinikäisen oppimisen toteuttamisessa tarvitaan vapaata sivistystyötä, jopa osin sen hyvin alkuperäisessä kansansivistyksen merkityksessä.
Myös parlamentaarinen aikuiskoulutustoimikunta (PAT) nosti vapaan sivistystytön kannalta myönteisesti aikuiskasvatuksen perusperiaatteiksi sen, että ammatillisen koulutuksella ohella aikuiskoulutus tarjoaa "korkeatasoisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen sekä tutkinto- että vapaatavoitteisesti" ja että se "ylläpitää ja vahvistaa osallistuvaa demokratiaa, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee aktiivista kansalaisuutta".
Tarkastelen seuraavassa vapaata sivistystyötä ja erityisesti kansanopistoja niiden neljän elinikäisen oppimisen tavoitteen valossa, jotka sisältyvät EU:n komission uusimpaan julistukseen.
Tavoitteista ensimmäinen on itsensä toteuttaminen tai kehittäminen (personal fulfilment). Kansanopistoilla on asiasta vahva käytännöllinen kokemus. Kerta toisensa jälkeen kuulemme vanhojen oppilaiden todistuksia siitä, miten merkittävä kansanopistovuosi juuri tältä kannalta on heidän elämässään ollut. Tämä kokemus on myös jatkoa varten aarre, jota kannattaa hoitaa hellästi. Ennustan, että sen kysyntä kasvaa monestakin syystä.
On aikoihin eletty, kun OECD:n maatutkinta joutuu huomauttamaan Suomelle, että "vahvan yleissivistävän koulutuksen perinteitä tulisi vaalia" ja että on "jätettävä tilaa nonformaalille oppimiselle oppimisen itsensä vuoksi". Persoonallisuuden kehittyminen luo samalla pohjan aidolle elinikäiselle elämässä oppimiselle. Jatkossa kansanopistojen haaste on tarjota tätä mahdollisuutta myös vanhemmille ihmisille, esimerkiksi työelämän uuvuttamille.
Toinen ja niin ikään nopeasti korostuva tavoite on aktiivinen kansalaisuus (active citizenship). Sen perimmäinen ja ajankohtainen kysymys on, miten eletään ihmisiksi yhdessä. Myös sosiaalisesta pääomasta käyty keskustelu, viimeksi KVS:n seminaarissa keväällä, painottaa aktiivista kansalaisuutta ja kansalaisyhteiskuntaa. VSY:ssä on kevään aikana valmisteltu kansalaisopintojen aloittamista uudestaan. Samassa yhteydessä on tarkoitus kokeilla elinikäisen oppimisen ideaan kuuluvaa nonformaalien opintojen formalisoimista. Asiaa varten on erityinen seminaari 12.- 13. 9.
Sen pohjalta, mitä asiaa on nyt valmisteltu, voi sanoa ainakin yhden asian. Internaatti on erinomainen aktiivisen kansalaisuuden oppimisympäristö. Toivoisinkin, että kansanopistot voisivat harkita, olisiko viisasta ottaa ohjelmaan viiden opintoviikon laajuisen kansalaisopinnot.
Erityisen ajankohtainen tavoite on sosiaalinen eheys tai integraatio (social inclusion). Sillä tarkoitetaan yhteiskuntaa, jossa kaikilla ihmisillä on riittävät resurssit osallistua täysimääräisesti talous-, yhteiskunta- ja arkielämään. Koulutuksen ja osaamisen erot ovat keskeinen kasvavan eriarvoisuuden syy. Suurin ongelma on syrjäytyminen. Syrjäytymisuhan aiheuttavat ainakin pitkäaikaistyöttömyys, ylivelkaantuminen, asunnottomuus, alkoholi- ja huumeongelmat, lasten ja nuorten ongelmalliset perheolosuhteet, vammaisuus, pitkäaikaiset sairaudet ja mielenterveysongelmat sekä maahanmuuttajien sopeutumisongelmat.
Syrjäytymisen taustana on lähes aina vähäinen ja yksipuolinen pohjakoulutus. PAT nosti kysymyksen esiin ja toivoi apua myös vapaalta sivistystyöltä. Asiasta on puhuttu jopa siinä määrin, että on alettu pelätä, että vapaasta sivistystyöstä on tulossa kurjien koulu. Näin ei tarvitse käydä. Oppilaitokset voivat jatkossakin itse valita oppilaansa.
Mutta meillä on oppilaitoksia, joilla on halu toimia syrjäytymistä vastaan. Tasa-arvon ajatus on muutenkin pohjoismaisen kansansivistyksen perustavia ideoita. Oppilaitokset kohtaavat kuitenkin tässä esteitä, jotka osin palautuvat 1990-luvun vapaan sivistystyön lainsäädännön uusliberalistiseen tai jopa uusdarvinistiseen sisältöön. Keskeisen ongelman voinee ainakin kansanopistojen kannalta kuvata seuraavasti.
Vapaa sivistystyö rakentuu kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuden varaan. Valtio tukee sen opinnollisia pyrintöjä vähän yli puolella niiden kustannuksista. Kyseessä on hieno pohjoismainen perinne, josta meidän on syytä olla kiitollisia ja joka tällaisenakin maksaa valtiolle 145 miljoonaa euroa vuodessa. Tälläkin Suomi pääsee sivistysvaltion kirjoihin.
Oppilaitoksen kannalta valtionosuus tarkoittaa kuitenkin sitä, että vapaan sivistystyön opinnot edellyttävät maksukykyistä kysyntää. Ongelma tulee vastaan, jos oppilaitos haluaa toimia niiden ryhmien kanssa, joilla ei ole maksukykyä. Vielä hankalampi ongelma on, jos kysyntääkin täytyisi vahvistaa erityisin toimin, esimerkiksi hakevan toiminnan avulla.
Lisäksi laki panee oppilaitokset kilpaileman keskenään määrällisin suorittein. Joissakin ryhmissä opinnollinen kuntoutus edellyttää kallista erityisasiantuntemusta ja muuta panostusta. Syrjäytymisuhan alaisista ihmisistä saatavat suoritteet ovat oppilaitoksen kannalta kalliita ja usein vielä epävarmojakin.
Tämä riittää selittämään vapaan sivistystyön osalta sen, miksi OECD huomauttaa Suomelle, että aikuiskoulutuksen pedagogiikka ja opiskelumahdollisuudet kohdentuvat etupäässä niille, joilla on parhaat opiskelumahdollisuudet ja että suomalaisen aikuiskoulutuksen ongelma on ryhmä, joka ei omaehtoisesti kouluttaudu ja joka useimmiten olisi kipeimmin koulutuksen tarpeessa.
Yksi syksyn kuumista kysymyksistä onkin, onko suuntaviivapäätöksistä mahdollista saada apua tähän ongelmaan? Onko mahdollista löytää keinot, joilla sitä haluaville oppilaitoksille tehdään tosiasiassa mahdolliseksi toiminta syrjäytymistä vastaan ja sosiaalisen inkluusion hyväksi?
Neljäs EU:n elinikäisen oppimisen tavoite on työllistettävyys ja muutoksiin sopeutuminen (employability, adaptability). Vapaa sivistystyö on ottanut hoitaakseen eräitä ammatillisen koulutuksen tehtäviä. Se on luontevaa erityisesti, kun on kyse työelämää lähellä olevien kansalaisjärjestöjen oppilaitoksista tai kun oppilaitoksen osaamista on muuten viisasta käyttää ammatilliseen koulutukseen. Oppilaitoksia ollaan selvästi palauttamassa perustehtäviinsä. Ensi syksynä pitää olla tarkkana siinä, ettei uusi puhdasoppisuus estä järjenkäyttöä. Vapaalla sivistystyöllä on paljon annettavaa myös siihen, että ihmiset voivat sopeutua kiihtyvästi ja yllätyksellisesti muuttuvan aikamme työelämään ja yhteiskuntaan.
